Helsingin pörssi seilasi reippaassa laskussa. Myös pörssit Yhdysvalloissa ja Euroopassa olivat selvässä laskussa. Pörssejä painoivat Yhdysvalloista kantautuneet luottokriisi- ja inflaatiohuolet. Maailman pörsseissä olivat luisussa erityisesti finanssisektorin osakkeet.
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n entinen pääekonomisti Kenneth Rogoff varoitti, että Yhdysvalloissa on tulossa suuri pankkikonkurssi lähikuukausien aikana. Rogoffin mukaan kyseessä ei ole keskisuuri pankki, vaan joku alan suurista investointi- tai liikepankeista.
Helsingin pörssin yleisindeksi pakitti lopulta 2,3 prosenttia 8 320 pisteeseen. Matkapuhelinjätti Nokian osake painui 2,7 prosenttia 16,83 euroon.
Asuntotuotannon hiipuminen synkentää rakennusyhtiö SRV:n näkymiä loppuvuonna. Alkuvuoden tulosluvut julkistanut yhtiö arvioi liikevaihtonsa jäävän viime vuoden tasolle, kun aiemmin ennustettiin kasvua. Liikevaihto sekä tulos ennen veroja pysyivät kuitenkin toimitilarakentamisen ansiosta kasvussa huhti-kesäkuussa.
SRV:n osake painui Helsingin pörssissä 0,8 prosenttia 4,95 euroon.