Patrian entinen toimitusjohtaja Jorma Wiitakorpi ei halua muuttaa maanantaisia puheitaan asemastaan rikostutkinnassa.
Wiitakorpi kertoi maanantaina tiedotteessaan, ettei viranomaisten tutkimuksissa ei ole tullut esille mitään aineistoa, mikä kytkisi hänet lahjonta- tai yritysvakoiluepäilyihin. Helsingin Sanomille hän sanoi, ettei poliisi epäile häntä tällä hetkellä mistään rikoksesta.
Keskusrikospoliisi täsmensi päivää myöhemmin, että Wiitakorpi on yhä rikoksesta epäiltynä.
– En halua kommentoida asiaa millään tavalla. Olen maanantaina tiedotteessani sanonut sen, mitä minulla on asiasta sanottavaa. Poliisi hoitakoon tutkintaa, joka toivottavasti saadaan loppuun mahdollisimman pian, sanoi Wiitakorpi keskiviikkona STT:lle.
Patrian ja Slovenian välisen lahjusjutun tutkinnanjohtajan Kaj-Erik Björkqvistin mukaan Wiitakorpi oli pidätettynä viikonlopun ajan heinäkuussa.
Puolustuskonserni Patria vaihtoi toimitusjohtajaa maanantaina. Hallituksen puheenjohtajan Risto Virrankosken mukaan Wiitakorpi ilmaisi erovalmiutensa noin kuukausi sitten.