Elisa
Perjantai 5.12.2008 Selma

Tänään | TV ja radio | Uutiset | Sää | Urheilu | Talous | Viihde | Kulttuuri | Horoskooppi |
Urheilu - Tennis

Rafael Nadal voitti tenniskultaa (17.08.2008)
Espanjan Rafael Nadalin upea vuosi sai jatkoa Pekingissä, kun hän voitti sunnuntaina olympiakultaa miesten tenniksen kaksinpelissä. Nadal kukisti loppuottelussa Chilen Fernando Gonzalezin 6-3, 7-6 (7-2), 6-3. Nadal on juhlinut aikaisemmin tänä vuonna Ranskan avointen sekä Wimbledonin mestaruutta ja hänestä tulee kaiken päälle seuraavalla ATP-listalla maailman ykköspelaaja. Kolmanneksi Pekingissä sijoittui Serbian Novak Djokovic, joka löi jo lauantaina pronssiottelussa USA:n James Blaken.

Gonzalez säesti hienoa tennisviihdettä tarjonneen ottelun tuoksinnassa Nadalin upeita otteita, mutta ei voinut paremmalleen mitään. Gonzalez nappasi joka tapauksessa jo uransa kolmannen olympiamitalin. Hän sijoittui neljä vuotta sitten Ateenassa kaksinpelissä kolmanneksi ja juhli kultaa nelinpelissä.

Nadal mursi heti Gonzalezin ensimmäisen syötön ja vei avauserän nimiinsä 6-3. Toisessa erässä ei nähty yhtään syötönmurtoa. Gonzalezilla oli kuitenkin kaksi murto- ja eräpalloa tilanteessa 6-5, mutta Nadal kesti ja voitti katkaisupelin selvästi 7-2.

Kolmannessa erässä Nadal vei Gonzalezin toisen syöttövuoron puhtaasti ja siirtyi 3-1 johtoon. Gonzalezilla oli puolestaan kaksi murtopalloa Nadalin johtaessa 4-2, mutta espanjalainen kesti ja muutti lukemiksi 5-2.

Nadalilla oli Gonzalezin seuraavassa syöttövuorossa peräti kolme erä- ja kultamitalipalloa, mutta chileläinen ei ollut vielä valmis tyytymään hopeamitaliin vaan nousi suosta ja kavensi. Nadal piti kuitenkin heti perään syöttönsä helposti ja neljäs kultamitalipallo toi ratkaisun.

Teksti: Sportti.com.


Tänään | TV ja radio | Uutiset | Sää | Urheilu | Talous | Viihde | Kulttuuri | Horoskooppi |
© Elisa Oyj