Kaarinalainen on sarjan yhteispisteissä seitsemäntenä, kun kymmenen osakilpailun sirkuksesta on ajettu viisi.
- Tavoite on selvä Ruotsissa. Alkuerissä pitää onnistua ja selvitä A-finaaliin. Kun sinne pääsee, niin se on sitten taas ihan oma kilpailunsa. Finaalissa voi tapahtua mitä vain, Pinomäki tietää.
Pinomäki sanoo, että tällä hetkellä kilpailu lajin huipulla on niin kovaa, että koko viikonloppua pitää miettiä ikään kuin kahden kilpailun taktiikalla. Jo alkuerissä pitää onnistua, jotta selviää ylipäänsä edes finaalivaiheeseen.
- Niin, varmasti alkuerät ovat jo oma kilpailunsa. Kun sen klaaraa, niin sitten finaali on taas ihan oma kisansa, mies korostaa.
Sarjan kesätauko tuli Pinomäen kannalta hyvään saumaan. Mies ajoi pahan kolarin edellisessä kilpailussa Itävallassa. Kuski selvisi onneksi vain säikähdyksellä, mutta auto meni rumaan kuntoon. Pinomäen Citroenista vastaava ruotsalainen Hansen International on tehnyt tauon aikana pitkää päivää ja rakentanut auton uudestaan.
- Auto ja mies ovat taas kunnossa. Sen verran pääsin autoa testaamaan, että se toimii. Varsinainen kisatesti jää sitten Höljesiin, Pinomäki sanoo.
Ruotsin kilpailu on Pinomäelle ja Hansenin tiimille tärkeä. Hansen haluaa tietysti voittaa kotikisansa, ja Pinomäki puolestaan näyttää omaa osaamistaan. Kaksi kertaa tällä kaudella Pinomäki on ollut jo Hansenia nopeampi. Lisäksi oman lisäsuolansa viikonloppuun tuo tiimin kolmas kuski, joka on Indy500-ajonkin voittanut Kenny Bräck.
- Samanlaisilla C4-autoilla ajetaan. Tunnelmaltaan tästä tulee varmasti ikimuistoinen viikonloppu. Sakkia on radan reunalla kymmeniä tuhansia, ja harvoin sitä ajaa samassa tiimissä 14-kertaisen rallicrossin Euroopan mestarin sekä Indy500-voittajan kanssa, Pinomäki virnistää.
Ykkösdivisioonaan tulee Ruotsissa Pinomäen lisäksi muitakin sinivalkoisia, sillä kisaan ovat ilmoittautuneet myös Silvo Viitanen ja Jani Paasonen. Teksti: Sportti.com.