Elisa
Torstai 20.11.2008 Jari, Jalmari

Tänään | TV ja radio | Uutiset | Sää | Urheilu | Talous | Viihde | Kulttuuri | Horoskooppi |

Suomalaiset harrastavat seksiä entistä vähemmän
Päivitetty: 20.08. klo: 17:54

Suomalaiset parisuhteet eivät ole intohimoisia, ja seksiä harrastetaan yhä vähemmän.

Väestöliiton tutkimusprofessorin Osmo Kontulan tuoreen kirjan mukaan suomalaiset harrastavat seksiä nyt viidenneksen vähemmän kuin 2000-luvun alussa. Eniten väheni 25–40-vuotiaiden miesten ja naisten seksi.

Kontulan mukaan ilmiö on huolestuttava. Hän näkee sille useita syitä.

– Yhä useammalla naisella on ongelmia kiihottumisen ja orgasmin saamisen kanssa. Niinpä myös motiivi harrastaa seksiä on pienempi. Toisaalta monet muut asiat vievät ihmisten energiaa, eivätkä parit löydä yhteistä aikaa seksille.

Kontulan kirjan tiedot pohjautuvat vuonna 2007 tehtyyn Finsex-tutkimukseen. Sen mukaan keskivertomies oli yhdynnässä 4,8 ja nainen 4,3 kertaa kuukaudessa. Miehet kuitenkin halusivat seksiä huomattavasti naisia useammin.


STT


Tänään | TV ja radio | Uutiset | Sää | Urheilu | Talous | Viihde | Kulttuuri | Horoskooppi |
© Elisa Oyj