Ikääntyneillä näyttää olevan vaikeuksia saada mielenterveyspalveluja Suomessa. Vanhustyön keskusliiton tekemän selvityksen mukaan ikääntyneiden masennusta selitetään muun muassa yksinäisyydellä ja vanhuuteen kuuluvalla alakulolla.
Esimerkiksi keskusteluapua on vaikea saada, vaikka ikääntyneet hyötyisivät terapiasta nuorempien lailla. Lääkehoitojen vaikuttavuutta ei usein seurata lainkaan, vaikka niitä määrätään helposti.
Liiton tutkijan Minna Pietilän mukaan ikäihmisten mielenterveys näkyy erilaisissa kannanotoissa ja politiikkaohjelmissa, mutta käytäntöön hyvät aikeet eivät siirry. Liiton mukaan masennusoireista kärsii jopa 15 prosenttia ikäihmisistä.
Ikäihmisten mielenterveyttä käsittelevässä raportissa on selvitetty muun muassa alan ammattilaisten käsityksiä, sanomalehtikirjoittelua sekä mielenterveyspoliittista keskustelua.