Maailman asevienti on kasvanut yli viidenneksellä viimeisten viiden vuoden aikana. Asekaupan kasvu käy ilmi Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin Siprin vuosiraportista.
Tänään julkaistun raportin mukaan asekauppa on lisääntynyt eniten Kaakkois-Aasiassa. Aseiden maahantuontia ovat lisänneet varsinkin Malesia, Singapore ja Indonesia.
Suurin aseiden viejä on edelleen Yhdysvallat, jonka osuus alan ulkomaankaupasta on 30 prosenttia. Toiseksi eniten aseita vie Venäjä.