Elisa
Perjantai 30.7.2010 Asta

Tänään | TV ja radio | Uutiset | Sää | Urheilu | Talous | Viihde | Kulttuuri | Horoskooppi |
Viihde

Teosto-korvaukset kutistuivat (11.03.2010)

Säveltäjäin tekijänoikeustoimisto Teosto maksoi musiikin tallennuskorvauksia viime vuonna suomalaisille tekijöille kymmenen prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Nyt suomalaisille jaettiin 5,5 miljoonaa euroa, kun myyntituotot musiikinkäytöstä Suomessa olivat samaan aikaan 41 miljoonaa euroa.

Teoston organisaation pyöritykseen kuluu noin kuusi miljoonaa euroa. Ulkomaisille säveltäjille, sanoittajille ja musiikin kustantajille menee lähes 30 miljoonan euron loppupotista suurin osa.

Uudet lailliset musiikin digitaaliset jakelukanavat kuten Spotify eivät ole korvanneet fyysisten äänitteiden myynnin pienenemistä. Tallennuskorvauksia maksetaan säveltäjille, sanoittajille ja musiikin kustantajille musiikin tallentamisesta esimerkiksi cd-levyille, muille äänitteille ja elokuviin.


Discopress


Tänään | TV ja radio | Uutiset | Sää | Urheilu | Talous | Viihde | Kulttuuri | Horoskooppi |
© Elisa Oyj